Kapsas vain – Tallinnassa

Kuinka kaalikirjailijat katosivat Tallinnaan

Kirjassammekin vierailevan MEKKin keittiömestarin ja mainion miehen, Rene Uusmeesin kaaliosaamisen ja väsymättömän virolaisen ruokaperinteen kehumisen taivuttamina suuntasimme syksyiselle tutkimusmatkalla Tallinnan ruokamaailmaan.

Pari kulinaarispainotteista Tallinnan retkeä lähivuosina olivat jo lupailleet sitä mikä tuli nyt todettua neljän vatsan voimin: Tallinnasta on kasvamassa hyvää vauhtia melkoisen mielenkiintoinen ruokakaupunki! Mikä parasta nyt Virossa ja Tallinnassa ollaan kehityksen siinä vaiheessa että maan omat ruokaperinteet ovat ravintoloissakin yhä enemmän arvossaan.

Vaikutteita otetaan, totta kai, monelta suunnalta ja ruokaa tehdään usein modernilla otteella, mutta niin on tehty aina, sillä virolainen ruokakulttuuri on Baltian ja Pohjoismaiden todellinen vaikutteiden sekametelisoppa. Jotakuinkin näin meille teroitti perinteikkään Gloria-ravintolan keittiöpäällikkö, Viron kulinaarisen instituutin perustaja, maan ruokaelämän ”grand old man”, ja perhanan mukavan oloinen herra, Dmitri Demjanov.

Dmitri muuten lähetti ravintolastaan Suomeen paitsi neljä tyytyväisinä vatsojaan hierovaa herraa, terveisiä lahden pohjoispuolelle, Helsinkiin Glöd-ravintolan hellan ääreen jääneelle kirjamme kokille Petteri Luodolle, monista alan kisoista hänelle tutun miehelle.

Muutama vinkkaus Tallinnaan lähtijöille:

1. Kaukaasialaista ravintolakeittiötä ei Suomesta löydy. Tallinnasta onneksi löytyy. Esimerkiksi azerbaidjanilainen Ses-Bes www.aserikook.ee

2. Uusia ravintoloita tuntuu nousevan kaupunkiin vilkkaasti taloussuhdanteista huolimatta. Moni paikka tuntuu olevan harmi kyllä suunnattu lähinnä matkailijoille. Näin varmasti myös Rotermanniin kesällä avattu Mannerheim, jonka marskinryyppyjen ja vorsmakkien maistaminen jäi seuraavaan retkeen. www.mannerheim.ee Rotermanniin oli avattu myös espanjalainen Alter Ego, joka vaikutti ainakin viinivalikoimallaan. www.alterego.ee

3. Viimsistä, 15 km Tallinnasta löytyy toisenlainen näköala kaupunkiin sekä lauantaisin mainio maatilatori. Kaikkina päivinä entisessä kalastajakylässä palvelee pieni kalakauppa sekä oikein laatuisalta vaikuttanut lihakauppa. Tutustumisen arvoinen on myös virolaisista kalastusperinteestä kertova, hienosti toteutettu Rantakansan museo, jota vetää paikallinen puuhanainen Eha-Kai Mesipuu. www.rannarahvamuuseum.ee

4. Gloria-ravintolan viinikellari on viinimatkailijalle Tallinnan modernien vinoteekkien ohella pakkokohde. Historiallinen kellari lyö ällikällä paitsi viiniaarteillaan, upealla interiöörillään. Ruokaravintolan puolella klassinen ranskalainen keittiö ja virolaiset perinteet yhdistyvät tyylikkäästi. Maistakaa vaikkapa Tallinna menu. www.gloria.ee Saman katon alta löytyy myös Viron kulinaarinen instituutti. www.kulinaaria.ee

5. Nuorten ravintoloitsijoiden vetämä Leib sijaitsee upealla sisäpihalla ja tuo aivan uudenlaisen interiöörin Vanhan kaupungin ravintolatarjontaan. Pari kuukautta toimineen ravintolan suosio on valtava ja syyskuisena tiistainakin oli tupa ja piha aivan täynnä. Ruoka ei ikävä kyllä vakuuttanut tunnelman tavoin. Toinen omistaja ja sommelier Kristjan Peäske joutui kiirehtimään Viro-Pohjois-Irlanti –futisotteluun ja toinen omistaja hääräsi parillan äärellä joten nousevien kykyjen näkemykset jäivät tällä erää kuulematta. www.leibresto.ee

6. Tyylillisesti Leibin kanssa hieman samoilla tonteilla touhuava, mutta makupaletiltaan slaavilaisempi ja ”mummolampi” kuppila, Kohvik Moon sen sijaan ilahdutti taas kerran. Yksinkertaista, mutta ne maut – ei tuollaista paljon paremmin voi tehdä. Pian pari vuotta toimineen paikan chef ja ravintoloitsija Roman Zaštšerinski nojaile lähtiessämme tiskin äärellä kahvikuppi kädessä ja näytti virnistyksestä päätelleen kuulleen osansa hehkutuksestamme. www.kohvikmoon.ee

7. Kotimatka Tallinnasta alkaa nykyään vanhaan satamaterminaaliin perustetusta kauppahallista, Sadama Turg. Alle vuoden auki ollut halli näytti petranneen tarjontaansa ja paikallisetkin ruokaihmiset ovat paikkaa emännöivän Liina Karronin mukaan löytäneet sinne. Kauppahallissa saimme vihdoin maistaa kapsasta itseään. Hapankaalipurkit eväänä olikin turvallinen suunnata kotia kohti. www.sadamaturg.ee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>