Menestys MasterChef-keittiössä tuo välillä kivoja palkintoja!

Ninan voittamassa kirjasetissä on tuttu kirja pinon päällimmäisenä. Katso Ninan haastattelu tästä.

Tallennettu kategorioihin Kirjoitettua | Jätä kommentti

Kevät on täällä!

Ja pian myös varhaiskaalit ja kaikki muut kevätkauden upeat ja maukkaat primöörit eli varhaisvihannekset. Noin kuukauden kuluttua Suomen vireimmät puutarhurit leikkaavat varoen ensimmäiset varhaiskaalit kaupattavaksi ja kaikkien aikaansa seuraavien herkkusuiden maisteltavaviksi.

Avomaalta satoa saadaan kuitenkin näillä leveysasteilla odottaa vielä kolmisen kuukautta, sillä ensimmäiset istutuksetkin tehdään vasta huhtikuun loppupuolella.

Tallennettu kategorioihin Tapahtumat | Jätä kommentti

Pieni suuri kaali blogistien padoissa

Pieni suuri kaali -kirja on arvioitu taas muutamassa ruokablogissa ja kehuja tulee niin että korvia punoittaa mutta menköön:

“Pieni suuri kaali on ensisijaisesti hyvän tuulen kirja. Pieniä tarinoita ja kerrontaa lukiessa tulee hyvälle mielelle”, kirjoitetaan mainiossa Kiehuu.fi -sivustossa, jota lukemalla muuten tulee myös hyvälle tuulelle ja entistä ruoaksivistyneemmäksi. Lue arvio ja tutustu sivustoon täällä.

Suosittu Sillä sipuli -blogi on mojova ja arjentajuinen ruokablogi, jossa näemmä myös ymmärretään maailman parhaiden asioiden, kuten Hank Williamsin ja hapankaalipiirakan päälle: “Pieni suuri kaali-kirja innosti ja hymyilytti minua hyvin monella tavalla. Se sai minut ottamaan tarkemmin selvää 1920-luvun yhteiskeittiöistä, tutustumaan hapankaaliin ja odottamaan varhaiskaalia melkein yhtä paljon kuin mansikoita. “Ja aivan oikein, Sillä sipuli -blogistit ovat huomanneet että perinteikäs ja mainio kotimainen mausteyrtti lipstikka on päässyt unohtumaan kaalimausteiden listalta. Lue koko arvio ja tutustu blogiin.

Tallennettu kategorioihin Kirjoitettua | Jätä kommentti

Karjalassa ei pidetä kaalista, mutta kirjasta kyllä

Myös Karjalainen lehti on arvioinut Pieni suuri kaali -kirjan. Kirja vakuutti toimittajan joka tunnustautui kaaliskeptikoksi.

“Itse en ole koskaan sen suurempi kaaliruokien ystävä ollut, mutta Pieni suuri kaali -kirjan reseptien selkeys ja valokuvien herkullisuus houkuttelevat kokeilemaan. Tekijöiden innostus tarttuu.”

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Pohjalaiset pitävät kaalista

Pohjanmaallakin pidetään kaalista, myös kirjan muodossa. “Kirja on kätevä perusteos jokaiselle keittokirjakokoelmaansa kartuttavalle”, toetaa Ilkka-lehti arviossaan Pieni suuri kaali -kirjasta ja esittää osuvan kysymyksen: “Suomalainen kuluttaa vuodessa yli 10 litraa puhdasta alkoholia, mutta syö kaalia vain reilut kuusi kiloa. Lieneekö tässä yhtälössä syy siihen, etteivät kaikki meistä voi hyvin?”

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Niinistölle maistuvat kaalikääryleet, Väyryselle kaalipata, Haavistolle kaikki kasvikset

Myös presidentinvaalien kärkiehdokkaille maistuu kaali. Ottamatta ulkoravitsemuksellisiin asioihin kantaa, olemme ilahtuneita, sillä näyttää siltä että Suomi saa presidentin, jolla on hyvä maku. Ehdokkaiden mieliruuista kirjoitti Ilta-Sanomat.

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Kaalikilpailun voittajat on arvottu!

Pääpalkinnon on voittanut Tarja Viitanen. Kirjapalkinnot menivät Jussi Antolalle ja Saija Virtaselle.

Paljon onnea voittajille ja kiitos kaikille kilpailuun osallistuneille!

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Ruokavuoden päätös

Ruokavuosi 2011 vetää viimeisiään. Nyt on aika vetäytyä kirjojen ja patojen ääreen ja pitää hengähdystauko. Kaalia ei tietenkään pidä unohtaa joulunakaan – juuri nyt on yksi kaali yli muiden: punakaalista syntyy upeita lisukkeita myös joulupöytään!

Välipäivinä taas maistuu vaikka ulkoilun lomassa kuuma borssikeitto, kunnon padallisella sulattelee kinkkua hyvin useamman päivän.

Hyvää joulua!

Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Kaali maistuu Maku ja Glorian Ruoka & Viini -lehdelle

Pieni suuri kaali saa suuremman puoleisia kehuja parissa juuri ilmestyneessä ruokalehdessä.

”Oli jo aikakin koota kaaliperheen kauniit jäsenet yhteen ja nostaa ne ansaitsemaansa arvoon.” (Maku 6/11)

”Taitava kirjoittaja kertoo eri kaalilajikkeiden elinkaaren pellolta pöytään ja kietoo anekdootit, historian ja asiatiedon onnistuneeksi paketiksi. – - – Mukavan lisän tuovat henkilöhaastattelut ja tuottajatarinat. Onpa yksi luku omistettu kaalin kumppaniksi sopiville juomillekin.” (Glorian Ruoka & Viini 8/2011)

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Hyvää pikkujouluruokahalua pikkupossut ja herkkusaparot!

Me Pienet Suuret Kaalikirjailijat haluamme muistuttaa, että kaalit eivät suinkaan ole vain syysruokaa vaan niistä valmistuu myös mitä mainiointa talviruokaa. Pieni suuri kaali –kirjan yli 80 reseptistä löytyykin roppakaupalla myös loskan ja pakkasen kestäviä reseptejä.

Tässä yksi kirjamme resepteistä, joka sopii mainiosti pikkujouluruuaksi, tai mikä ettei joulupöytään sen perinteisen kinkkusetin korvaajaksi. Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ei kategoriaa | Jätä kommentti